maanantai 6. marraskuuta 2017

Luksuslomailua Pietarissa

Pietarissa tulee käytyä monta kertaa vuodessa, mutta lähinnä yhden yön työmatkoilla. Tänä syksynä ollaan kuitenkin tehty parikin lomamatkaa ystävien kanssa. Ensimmäinen jääkiekko-teemalla ja viimeisin musiikin merkeissä. Varattiin reissu kun huomattiin että Poets of The Fall esiintyy Pietarissa, ja kun sattumalta huomattiin, että myös Scorpionsilla on konsertti samana viikonloppuna, niin eihän sitäkään voinut sitten jättää väliin.