sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Islanti alkaa siinä missä Reykjavik loppuu

Kuun pintaa muistuttavista kraatereista pulppuaa kuumaa sinistä mutaa. Kivipaadet sylkevät kiduksistaan sakeaa höyryä. Vaelluskengät tuntuvat painavan ainakin kymmenen kiloa, sille niiden pohjaan on tarttunut parin sentin kerros tahmeaa mutaa. Nostelen jalkojani varovaisesti ja tuijotan huumaantuneena tätä luonnon erikoista ja sadunomaista näytelmää. Edes nenään tunkeva rikin katku ei pilaa maagista tunnelmaa. Tuntuu kuin olisin kuussa tai tieteiselokuvassa. Muukalainen ulkoavaruudesta voisi ilmestyä usvan keskeltä minä hetkenä tahansa. Tämä on se Islanti, jota haluaa tulla kerta toisensa jälkeen ihastelemaan. Tämä on se Islanti, johon jää koukkuun. Tätä tunnelmaa ei juuri muualla koe.  




Olin joulukuun alussa kolmatta kertaa Islannissa. Edellisillä kerroilla olen sanonut, että seuraavan
kerran menen Islantiin ehdottomasti kesällä, mutta jotenkin vaan päädyn sinne aina talvikaudella. Talvikausi on siinä mielessä mukava, että matkailijoita on vähän ja kallis Islanti ei ole talvella ihan niin kallis kuin sesonkeina. Talven huono puoli on siinä, että valoa on todella vähän. Nyt joulukuussa aurinko nousi noin 11.30 ja laski vähän ennen kolmea. Melkoista optimointia joutui siis harrastamaan, jotta ennätti nähdä kaiken suunnitellun.

Aamulla kello 10.00 Pohjois-Islannissa Akureyrissa.

Sanotaan, että Islanti alkaa siitä mistä Reykjavik loppuu. Tämän väitteen kanssa on varsin helppo olla samaa mieltä. Toki Reykjavik on viehättävä kaupunki värikkäine puutaloineen, valloittavine vuonotunnelmineen ja kapeine katuineen, mutta se todellinen Islannin taikavoima asuu luonnossa. Siinä luonnossa, joka ei kaupunkiolosuhteissa pääse oikeuksiinsa.

Pohjois-Islannin taikaa

Me suuntasimme tällä kertaa Pohjois-Islantiin. Tukikohdaksi otimme pienen viehättävän Akureyrin kaupungin. Pääkohde oli kuitenkin Myvatn-järvi, jonka viehättävyydestä ja moninaisuudesta olin lukenut paljon. Mondon Islanti-opas toimi hyvänä apulaisena matkan suunnittelussa, joskaan juuri tuo Myvatn-järven kierros ei kirjasta ihan kunnolla auennut. Onneksi matkalta löytyi hyvä matkailuinfo, josta saimme hyvän paikalliskartan ja ohjeet parhaille paikoille.

Akureyri



Akureyristä on Myvatn-järvelle noin sata kilometriä. Matkalla kannattaa ehdottomasti pysähtyä ehkä Islannin kauneimmalla vesiputouksella Goðafossilla. Goðafoss eli jumalten putos tunnetaan paikkana, jonne heitettiin vanhoja jumalia esittänyt patsas sen jälkeen kun kristinusko oli julistettu Islannin viralliseksi uskonnoksi noin vuonna tuhat. Tästä siis nimi jumalten putos. Toki putous on myös jumalaisen kaunis.


Koska valoisaa aikaa oli niin vähän, päätimme valita Myvatn-järveltä vain muutaman kiinnostavimman paikan. Ensimmäiseksi kurvasimme Hveririin katsomaan kuinka kuuma sininen savi pulppuaa maan alta. Näitä kuumia mutalähteitä kutsutaan nimellä fumarole ja niitä löytyy myös muualta Islannista. Blogin alkuteksti on kuvaus Hveririn ainutlaatuisuudesta. Mitään tällaista en ole nähnyt koskaan aikaisemmin.

Huilitauko matkalla Hverfjaliin.

Seuraavaksi suuntasimme Hverfjaliin, läpimitaltaan 1040 metrin tuffikraaterille. Kraaterille kivutaan mustaa laavan peittämää rinnettä pitkin, ja näkymä ylhäällä on vaikuttava. Niin kraateriin kuin huipulta avautuvaan maisemaan. Kraateri on syntynyt noin 2500 vuotta sitten.



Päivän päätteeksi ajoimme vielä kylpemään Myvatn Natural Baths-nimiseen paikkaan, joka on kuin Blue Lagoonin pikkusisko. Se on pieni, mutta aivan yhtä viehättävä kuin isosiskonsa, ja mikä parasta, kylpeä saa melkoisen omassa rauhassa. Meidän lisäksi paikalla ei ollut montakaan ihmistä.

Takaisin Reykjavikiin

Ajomatka Reykjavikista Akureyriin oli siinä mielessä vähän tylsä, että sää oli todella harmaa ja vettä tihuutti melkein koko matkan. Paluumatka Reykjavikiin avasi eteemme aivan uudenlaisen maailman. Aurinko värjäsi maiseman ja lumihuipppuiset vuoret välkkyivät edessämme henkeäsalpaavan upeina. Oli niin kaunista, että alkoi melkein itkettää.



Koska sää oli hyvä, pysähtelimme muutaman kerran. Tien varsilla olevat nähtävyydet on merkitty käsittämättömän huonosti, mutta usein kun pysähtyy tien varrella olevalle levähdyspaikalle, löytyy sieltä myös jotain mielenkiintoista nähtävää. Me päädyimme vaikuttavaan kanjoniin ja huikean kauniille kraaterille. Ja tosiaankin ihan sattumalta. Kannattaa siis ehdottomasti pysähdellä näillä levähdyspaikoilla ja käydä katsomassa mitä yllätyksiä mistäkin löytyy.

Upean päivän upea auringonlasku lähellä Reykjavikia.

Valon puutteesta huolimatta aivan mahtava reissu. Toistan itseäni toteamalla, että seuraavan kerran Islantiin on päästävä kesällä. Olisi mahtava kiertää koko saari ympäri ja käydä haikkaamassa muutaman päivän ajan. Kunnes jälleen kohtaamme.