perjantai 22. tammikuuta 2016

Yöjunalla Nairobista Mombasaan

Tämä tarina on hidas. Yhtä hidas kuin junamatka Nairobista Mombasaan. Päätin jo hyvissä ajoin, että tämä legendaarinen kansallisromanttinen juna on testattava, vaikka arvelinkin että totuus saattaa olla tarua ihmeellisempää. Valkoisen naisen on hieman vaikea ymmärtää kuinka 500 kilometrin matkaan voi käyttää 20 tuntia. Mutta Afrikassa kaikki on mahdollista. Yöjunaa kutsutaan nimellä Lunatic train, kuulemma sen takia, että jokainen joka tähän junaan astuu on hullu. Näin kertoi junassa tapaamamme kenialainen mies.



Matkaan käy


Saavumme Nairobin asemalle suoraan Masai Marasta eli olemme istuneet autossa koko päivän. Lipputoimiston ohjeiden mukaan asemalla pitää olla kello seitsemän ja juna lähtee kello kahdeksan. Toki meitä varoitettiin että juna saattaa olla myöhässä, mutta kun ei voi koskaan tietää, niin ohjeiden mukaan olemme asemalla jo ennen seiskaa.

Nairobin asemalla.

Nairobin rautatieasema on todellinen tuulahdus brittiläistä siirtomaa-aikaa. Asemarakennus on rakennettu vuonna 1899 ja sinne astuessa tuntuu, että siirtyy samantien ajassa sata vuotta taaksenpäin. Asemalla on mukava ravintola, jossa voi viettää rennosti aikaa junaa odotellessa. Toki seinänrajassa vilistävä rotta ja saastaiset wc:t vähän latistavat tunnelmaa, mutta eipä kai kukaan voi odottaa luksusta Nairobin asemalla. Ja hei, olut on kylmää ja wi-fi toimii mainiosti.



Kaikki muut asemalta lähtevät junat starttaavat jo ennen seitsemää ja niinpä pienen odottelun jälkeen paikalla on vain kourallinen ulkomaalaisia matkustajia. Kenialaisia ei lähtöasemalta junaan astu yhtään, mutta matkan aikana kyytiin hyppää myös jokunen paikallinen kulkija. Koko yhteyttä kenialaiset eivät käytä, kukapa sitä nyt 20 tuntia istuisi junassa kun tarjolla on paljon nopeampiakin vaihtoehtoja.

Junarata on saanut kyseenalaista mainetta leijonista, jotka söivät ihmisiä rakennusvaiheen aikana. 

Asemalla tulee kuulutukset myös englanniksi, mutta niitä on lähes mahdotonta kuulla, sillä musiikki pauhaa kuin tuomiopäivän pasuuna. Tarjoilijatyttö kuitenkin kertoo ystävällisesti, että juna lähtee tällä kertaa ehkä 21.30. Tämä kuulostaa oikein kohtuulliselta, mutta ei valitettavasti ole totuus.



Juna saapuu asemalle lopulta kymmenen maissa. Mistään ei voi päätellä, että juuri tämä juna menisi Mombasaan, mutta onneksi taas ystävällinen tarjoilijatyttö vahvistaa että kyllä tämä oikea juna on. Siellä se aavemainen, käyttökelvottoman näköinen juna tököttää väärällä raiteella, ilman minkäänlaisia valoja. Mutta kyytiin on yritettävä.

Junan hytti on parhaat päivänsä nähnyt. Jo jokunen vuosi sitten. 

Ensimmäinen ongelma koittaa, kun mistään ei löydy lipussa olevaa vaunua. Pimeyden ja huumaavan kovan musiikin keskeltä bongaamme jonkun henkilökunnalta näyttävän. Selviää että junassa ei moista vaunua olekaan, varmaan toimistovirkailija on kirjoittanut numeron vanhasta (todella vanhasta) muistista. Oikea vaunu kuitenkin löytyy lopulta. Kaikki hyvin siis.

Astumme pilkkopimeään junaan ja etsimme taskulampun valossa oikean hytin. Onneksi muuten on taskulamppu mukana. Asetumme piskuiseen hyttiin ja jäämme ihmettelemään mitä tuleman pitää. Pian alkaa pimeydestä kuulua outoa suhinaa ja taskulampun valokeilaan ilmestyy nainen, jolla on kädessään moskiittomyrkkyä suihkautettavaksi jokaiseen hyttiin. Hyvä näin, sillä moskiittoja on enemmän kuin riittävästi.

Junan seinällä on Kenian presidentin kuva.

Noin tunnin odottelun jälkeen junaan syttyy yllättäen valot ja vuodevaatevastaava tulee esittäytymään. Hän kertoo sijaavansa vuoteemme sillä aikaa kun olemme illallisella. Raahaudumme ravintolavaunuun väsyneinä ja nälkäisinä, sillä kuvittelimme saavamme illallisen kahdeksan maissa, ei puolilta öin.

Illallinen tarjoillaan valkoiselta liinalta. Hieman likaiselta sellaiselta. 

Ravintolavaunussa ei saa istua suomalaiseen tyyliin kahdestaan, vaan pöydät täytetään tulojärjestyksessä. Saamme ruokailuseuraksi kaksi alle parikymppistä saksalaisnuorta. Nuoret ovat menossa selvittelemään opiskelijavaihtoa Saksan ja Kenian välillä. Kumpikin on kotimaassa mukana pakolaistyössä ja luonnollisesti keskustelu kääntyi Euroopan pakolaistilanteeseen. Enimmäkseen annamme nuorten kertoa omia kokemuksiaan ja hymyilemme nuoruuden innokkuudelle ja naiviudelle. Ja annamme tietenkin tärkeitä ohjeita elämää varten :)

Keinuva yö


Siitäkin huolimatta että juna on kehno ja se heiluu aivan tolkuttomasti, yö menee ihan kohtuullisesti. Herään aamulla siihen, että naapurihytin herra kyselee henkilökunnalta milloin olemme perillä Mombasassa. Vastaukseksi tulee naureskelua ja toteamus, että eihän tässä olla vielä edes puolimatkassa, ei kai kukaan voi tietää milloin ollaan perillä.

Voin asema. Colours of Africa.

Herralla on varattu lento Mombasasta Nairobiin ja nopeasti käy selväksi että junalla hän ei ennätä koneeseen mitenkään, sen verran aikataulusta tiedetään. Niinpä henkilökunta järjestää herralle taksin ja hän hyppää jossain asemalla pois junasta. Yritän houkutella omaa matkaseuraa samanlaiseen liikkeeseen, mutta päädymme lopulta siihen, että ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön.

Junan wc.

Aamupalalla saamme seuraksi pariskunnan, joka työskentelee pakolaislerillä Etelä-Sudanissa. Rouva on Filippiineiltä ja mies Keniasta. Kuulemme karmeita tarinoita leirien todellisuudesta ja tämän pariskunnan realistinen suhtautuminen tilanteeseen antaa keskustelulle ihan uutta perspektiiviä. He kertovat siitä mitä kaikkea pakolaiset ovat valmiita tekemään päästäkseen turvapaikanhakijoiden listan kärkeen. Eräskin äiti oli käskenyt sukulaisensa raiskaamaan oman tyttärensä, jotta tämä kaltoinkohdeltu tyttö saisi turvapaikan. Tarinalla ei ole kaunista loppua.

Kuulemme myös juttuja siitä kuinka Al-Sahaab käyttää pakolaisleirejä koulutuskeskuksinaan. Ei mukavaa kuultavaa, mutta näinhän se valitettavasti menee.

Terryn hotelli radan varressa. Aika kiva :)

Mutta onneksi keskustelu kääntyy pikkuhiljaa Keniaan ja elämään Keniassa. Kuulemme miten suuri merkitys eri heimoilla on vielä tänäkin päivänä Keniassa. Kikuju-heimolaisia on 45 miljoonan väestöstä yli 20 %, ja koko hallinto on keskittynyt tälle heimolle. Tämä vuoksi kikujuja kutsutaan presidentin heimoksi. Safarioppaamme Joseph oli kikuju, ja hän kertoi meille että maan presidentti on tehnyt aivan loistavaa työtä esim. korruption kitkemiseksi. Junassa kuulemme toisen totuuden, kenialainen matkaseura on kamba-heimosta ja hän tietää kertoa, että presidentti kyllä puhuu kauniita sanoja, mutta todellisuudessa hän itse ja sukulaiset ovat syytteessä korruptiosta.

Koulussa.

Rautatie jakaa heimoja niin että toisella puolella rataa asuu Masai-heimolaisia ja toisella Kamba-heimolaisia. Jos masai käy varastamassa kambalta karjaa tai naisen, niin kamba antaa heti samalla mitalla takaisin ja käy varastamassa masailta karjaa ja naisen. Kenialaiset tuntuvat saavan virtaa jatkuvasta taistelusta.

Elämää radan varrrella.

Aamiaisen jälkeen junan johtaja tulee jutustelemaan ja pahoittelemaan myöhästymistä. Hän kertoo että jos ei tule mitään yllätyksiä niin olemme perillä kuudelta illalla. Seuraavassa pöydässä hän kertoo että olemme perillä seitsemältä. En uskalla kuunnella mitä hän kertoo kolmannessa pöydässä. Aikataulun mukaan junan olisi pitänyt olla perillä Mombasassa aamulla kymmeneltä.

Tsavon kansallispuiston maaperä värjää myös eläimet.

Junamatkan parasta antia on Tsavon kansallispuiston läpi ajaminen. Junan ikkunasta näemme seeproja, punaisia elefantteja ja paljon muuta mielenkiintoista. Myös asemat ovat mielenkiintoisia. Lapset kerääntyvät radan varten vilkuttamaan junalle. Kovasti tekisi mieli kuvata elämää radan varressa, mutta ihmiset pillastuvat kameran nähdessään. Parempi tallentaa näkymät vain omaan päähän.

Pienet lapset vilkuttelevat ja pyytävät lahjoja junaradan vieressä.

Loppumatka tuntuu sietämättömältä. Mombasan kuumuus ja kosteus iskee päälle täydellä teholla ilmastoimattomassa junassa. Viimeiset kilometrit madellaan eteenpäin ja tekee mieli kirkua. Lopulta juna saapuu asemalle puoli seitsemän. En malta olla kysymättä onko edes teoriassa mahdollista että juna olisi aikataulussa. Vastaukseksi tulee taas naurua. Varmaan vielä jokunen vuosi sitten tämä on ollut mahdollista, mutta en usko että enää tänä päivänä, niin huonossa kunnossa juna on. Kiinalaiset rakentavat nykyisen radan viereen uutta tuliterää rataa, jonka pitäisi olla valmis ensi vuonna. Saa nähdä jääkö Lunatic Train historiaan vai jatkaako hidasta matkaansa uuden radan varjossa.

Uutta rataa rakennetaan vanhan viereen.

Kaikkinensa junamatka on melkoinen kokemus, joka avartaa näkemystä afrikkalaiseen elämänmenoon. Varsinaisesti en uskalla suositella tätä reissua kenellekään, mutta jos tämä tarina ei säikäytä niin eikun menoksi vaan. Joka tapauksessa tämä on matka joka ei helposti unohdu. Mutta muista: Hakuna Matata.