sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Out of Africa - minun Afrikkani

Palattiin kotiin Keniasta jo viikko sitten, ja vasta nyt alkaa pikku hiljaa ajatukset selvitä blogin kirjoittamista varten. Tämä oli ensimmäinen matkani manner-Afrikkaan ja sitä kautta erityisen merkityksellinen. Kaikkinensa Afrikka maanosana ja Kenia matkakohteena oli vaikuttava ja hyvinkin monisäikeinen kokemus. Tapahtumat ja kuvat kokemuksista pyörivät jatkuvalla soitolla takaraivossa ja välillä unissakin. Yhtenä yönä näin unta, että Masai-soturit kiduttivat minua työntämällä neuloja silmiin. Että väkevä kokemus on ollut :)

Vierailulla Masai-kylässä.




Kovasti mietin mitä Afrikasta kertoisin. Ne, jotka ovat lukeneet blogiani aikaisemmin tietävät että safarikokemus oli huikean hieno ja junamatkaa Nairobista Mombasaan voisi ehkä kuvailla sanoilla unohtumaton elämys - niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta mitäpä muuta haluaisin Keniasta kertoa. Kuljimme kymmenen päivän aikana yli 2500 kilometriä ympäri Keniaa eli monta tarinaa tuolle ajalle mahtuu.


Ihania ystävällisiä ihmisiä

Ehkä päälimmäiseksi matkasta jäi mieleen ihmisten ystävällisyys ja palvelualttius. Ihmiset hymyilevät, tervehtivät ja ovat aidosti kiinnostuneita sinusta. He haluavat tietää mistä tulet, mikä sinun nimesi on ja kuinka voit. Umpimielisen suomalaisen näkökulmasta tämä saattaa olla välillä jopa hieman ärsyttävää, mutta toisaalta ihmiset tekevät sen niin vilpittömästi, että jäät mieluusti juttelemaan asiakaspalvelijoiden kanssa.

Nordfolk-hotellin siirtomaatunnelmaa.


Kerrotaanpas tästä muutama esimerkki. Kävimme Nairobissa syömässä ja viettämässä iltaa Nordfolk-hotellissa. Kesken ruokailun ravintolan johtaja tuli juttelemaan ja kyselemään että onhan kaikki hyvin. Kerroimme nauttivamme suunnattomasti heidän tunnelmastaan ja ruokailusta. Kerroimme myös että meillä on vielä yhden yön majoitus varaamatta ja harkitsemme vakavasti heidän hotelliaan. Ravintolan johtaja lähti itse meidän mukaamme respaan ja sanoi respan tytölle että annathan näille erittäin hyvän hinnan. Myös tarjoilijatyttö teki kaikkensa vakuuttaakseen meidät siitä, että juuri tähän hotelliin kannattaa jäädä. Hän kertoi ylpenä, että tämä hotelli on Afrikan paras ja että täällä me palvelemme teitä kuin kuninkaallisia.

Safarioppaamme Joseph oli ystävällinen ja todella huolehtivainen.
Toinen hyvä esimerkki oli toimisto, jonka kautta varasimme safarimme. Palvelu oli loistavaa jo ennen Keniaan saapumista ja oli melkoinen yllätys kun saavuimme takaisin safarilta Nairobiin, niin yksi safaritoimiston johtajista tuli tervehtimään meitä ja varmistamaan että kaikki oli mennyt hyvin. Safaritoimisto myös varasi meille junaliput ja työntekijät vaativat että saavat saattaa meidät rautatieasemalle saakka, sillä eihän nyt ketään voi jättää matkalaukun kanssa keskustaan selviämään itse. Yritimme vakuuttaa että selviämme loistavasti itsekseen, mutta ei auttanut.

Ympäristöstä huolimatta onnellisia ihmisiä

Toinen huomionarvoinen asia on se, että vaikka Kenian infra on erittäin kehittymätön, varsinkin kaupunkien ulkopuolella, ovat ihmiset siistejä ja tyytyväisen näköisiä. Välillä oli pakko ihmetellä kuinka valkeat vaatteet voivat olla kirkkaan valkoisia kun missään ei näy vilaustakaan puhtaasta vedestä.

Hotelli, kauppa ja kahvila. Hyvin tyypillinen näkymä.

Kaupungit ovat kaupunkejä, mutta keskustojen ulkopuolella ihmisiä asuu savimajoissa ja peltihökkeleissä. Paljon puhuttua Afrikan nopeata kasvua on hieman haastava nähdä. Kylät ovat jotenkin hämmentäviä, kaikki kadunvarret ovat täynnä peltihökkeileihin rakennettuja kauppoja, baareja, kauneussalonkeja ja hotelleja. Sitä en osaa yhtää arvioida, että mistä näihin riittää asukkaita. Kyläteidän varsilla leikkii iloisia lapsia, jotka hymyilevät ja huutavat täysin rinnoin Jambo! kun näkevät valkoisen miehen ajavan ohi. Hymyilyttää ihan väkisin itseäänkin.


Ei kaupunkilomakohde

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että minusta Kenian pääkaupunki Nairobi on kertakaikkisen vastenmielinen paikka. Kaupunki on ruma, harmaa ja rähjäinen ja aivan liian täynnä ihmisiä. Joka puolella on aseistettuja vartijoita, eikä kauppoihin voi mennä ilman useampaa ruumiintarkastusta. Hotellit ovat lukittuja ja niihin mennään metallinpaljastimien läpi. Minä haluan lomalla nauttia kohteen aidosta tunnelmasta, en miettiä sitä kuka minut ehkä kohta ryöstää.

Tupakointi julkisilla paikoilla on kielletty. Sitä varten on oma tupakkakopit. 


Nordfolkissa mojitolla.
Ainoat nautinnolliset Nairobi-hetket koin muutamassa viiden tähden hotellissa, mutta ehkä ei kannata nähdä sitä vaivaa, että matkustaa toiselle puolelle maapalloa vain nautiskellakseen lukittujen hotellin ovien takana olemisesta. Mutta joka tapauksessa oli mukava käydä Sarova Stanleyn katolla uimassa Nairobin tähtitaivaan alla ja nautiskella maukas illallinen ja tyylikäs mojito brittiläisen siirtomaatyylin hengessä Nordfolkissa.

Fort Jesus
Myös Mombasa oli melkoinen pettymys. Kaupunki on vieläkin ränsistyneempi ja kuluneempi kuin Nairobi. Fort Jesus -linnoitus oli ihan ok ja Unescon maailmanperintökohde, Mombasan vanha kaupunki voisi olla viehättävä, mutta tällä hetkellä se on kuin pieni kaatopaikka. Onneksi emme tuhlanneet Mombasaan enempää aikaa kuin poikkesimme siellä pikaisesti matkalla lentokentälle.

Mombasa

Mombasa
Turistien määrä Mombasassa on vähentynyt merkittävästi. Tähän vaikuttaa luonnollisesti maailman turvallisuustilanne, mutta myös osaltaan Kenian oma sisäinen turvallisuustilanne. Fort Jesuksella tapettiin reilu vuosi sitten kaksi jenkkituristia ja heidän oppaansa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnelmaan.

Mombasa.
Sama koskee koko Keniaa eli kuulimme usealta taholta, että Kenian matkailu on vaikeuksissa koska ulkomaisten turistien määrä on vähentynyt reilusti. Valtio yrittää kannustaa kenialaisia matkustamaan kotimaassa auttaakseen matkailualaa.

Rantalomailua Diani Beachillä

Kuten kerroin jo tuossa alussa, matkasimme loman aikana yli 2500 kilometriä ympäri Keniaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tien päällä tuli oltua varsin paljon, milloin autolla, milloin junalla ja milloin lentokoneella. Safariaamuina herättiin ennen kuutta, jotta ennätimme näkemään auringonnousun ja muutenkin ohjelma oli koko ajan tosi tiukka. Senpä takia oli ihan mahtavaa rentoutua muutama päivä Mombasan vieressä Diani Beachin valkeilla hiekoilla.

Ei ruuhkaa rannalla.


Ocean Village Club - Diani Beach

Oltiin Diani Beachillä neljä päivää ja päätettiin käyttää aika rentoutumiseen. Käveltiin rannalla, otettiin aurinkoa ja nautittiin elämästä. Onneksi tuli valittua tätä tarkoitusta varten kertakaikkisen mainio hotelli. Koska Mombasassa on koko ajan kuumaa ja kosteaa, on tärkeintä varmistaa että hotellissa on hyvä ilmastointi. Nukkuminen ei olisi ollut ilman ilmastointia mahdollista sillä yölämpötilatkaan eivät juuri laske alle 25 asteen.

Toimiva yksityinen ranta.


Toinen tärkeä juttu hotellin valinnassa on yksityinen ranta. Yleisellä rannalla parveilevat kauppiaat ovat superärsyttäviä ja hyökkäävät kimppuun heti kun pääset rannalle. Mutta kun olet yksityisellä rannalla niin hotellin vartijat pitävät huolen siitä, että saat olla rauhassa.

Meriretkellä

Yhden päivän päätimme viettää merellä. Varasimme hotellin respasta delfiiniretken ja taas lähdettiin tien päälle ennen auringonnousua. Valitettavasti merenkäynti oli niin kovaa, että pari kyytiläistä oksensi ja minä olin lähellä liittyä tähän samaan joukkoon. Laivan kapteenin opastama tiukka katse horisonttiin auttoi kuitenkin sen verran että selvisin. Sen verran huono olo oli kuitenkin, että en pystynyt edes bongaamaan delfiinejä.

Reipasta merenkäyntiä.


Huono olo helpotti heti kun laiva ankkuroitiin koralliriutalle ja pääsin veteen snorklaamaan. Itse asiassa snorklasin ensimmäistä kertaa elämässäni ja alku oli varsin surkuhupaisaa. Opettajalla oli mukana pelastusrengas, jossa roikuin ensimmäisen puoli tuntia ennen kuin tajusin että tämähän on ihan kivaa ihan ilman apuakin. Toinen snorklauskerta menikin jo ihan loistavasti ja puikkelehdin riutoilla kuin konkari konsanaan :)



Retkeen kuului myös paikallinen ruokailu pienellä saarella. Valitettavasti huono olo vaivasi vielä sen verran, että ruuasta ei pystynyt nauttimaan ihan täysin siemauksin. Tosin on kyllä todettava, että kenialainen ruoka noin ylipäänsä ei ole mistään kotoisin. Tämän ruokailukokemuksen paras osa oli kun paikalliset rouvat esittelivät ylpeinä kaiken tarjottavan.



Tekisinkö jotain toisin?

Kaikkinensa Kenian matka oli todella vaikuttava elämys. Siihen nähden että kokosin matkaohjelmamme täysin summamutikassa, se onnistui varsin hyvin. Jos tällä tiedolla rakentelisin uutta matkapakettia unohtaisin kaupungit kokonaan ja keskittyisin safareihin ja rantalomailuun. Niissä Kenia on matkakohteena vahvoilla.

Tällaisen Kenian minä haluan muistaa ja tätä suosittelen myös muille.


Vinkkejä matkaajille

- Muista rokotukset. Keniaan tarvitaan perusrokotusten lisäksi ainakin keltakuume- ja meningokokki-rokotukset. Malarialääkkeet otetaan suun kautta. Rokotukset ovat hinnakkaita, muistaakseni näiden kolmen rokotteen hinta oli yli 200 euroa.
- Suomen kansalainen tarvitsee Keniaan viisumin. Viisumin hankinta tapahtuu sähköisesti ja maksaa 50 dollaria. Tämäkin on ihan turhaa rahastusta, ei ketään kiinnostanut viisumi missään vaiheessa matkaa.
- Keniassa voi maksaa Kenian sillingeillä tai dollarilla. Yhdellä dollarilla saa sata sillinkiä. Kaupungeissa käy luottokortit ja pankkiautomaatteja on paljon
- Turvallisuudesta tässä lienee turha puhua, sillä siitä muistutetaan joka paikassa. Taksien ovet lukitaan kun hyppäät kyytiin, hotellien seinillä on varoituksia taskuvarkaista, kauppojen ja hotellien ovilla on aseistetuttuja vartijoita yms.
- Safaripaikoista Masai Mara on suosituin ja sitä suosittelen minäkin. Alueella on monenlaisia majoitusmahdollisuuksia mutta suosittelen yöpymistä teltassa, siinä on ihan oma tunnelmansa kun saa aistia Afrikan yön kaikilla aisteilla.
- Safarien näkökulmasta paras matkustusaika on heinä-elokuu, sillä silloin eläinkanta on runsaimmillaan. Tällöin on myös mahdollista nähdä dokumenttielokuvista tuttu gnuiden vaellus Tansaniasta Keniaan.

Karen Blixenin talolla. 


Vierailulla norsujen orpokodissa.
This is Africa.
Lounasseuraa Mara-joella.


Kaupustelijoita Diani Beachilla.


Teelehtien myyjiä Nairobin ulkopuolella.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti