lauantai 9. toukokuuta 2015

Japani - monien mahdollisuuksien maa

Todella mielenkiintoinen Japanin matka takana. Ennätettiin puolentoista viikon aikana ajella junalla noin 1500 kilometriä ja katsastaa useampikin paikka. Suurimman ajan vietimme Tokiossa ja sieltä käytiin junalla Kawaguchi-järvellä ja Fuji-vuorta katsomassa. Lisäksi oltiin pari päivää Kiotossa, ja sieltä pistäydyttiin myös Naraan.

Fuji näytti meille huippunsa. On kuulema yleisempää että ei näe Fujia kuin että näkee.




Vanha sanonta kuuluu: kun olet asunut Japanissa viikon, haluat kirjoittaa kirjan. Kun olet asunut kuukauden haluat kirjoittaa artikkelin. Kun olet asunut vuoden, olet niin pyörällä päästäsi, ettet halua kirjoittaa enää mitään.

Minä olin Japanissa reilun viikon ja halusin kirjoittaa perinteisen blogikirjoituksen sijaista tällaisen Japani survival –kirjoituksen. Eli kirjata ylös asioita, joita on hyvä huomioida ennen matkaa ja matkalla. Kirjoitus sopii siis erityisesti niille, jotka suunnittelevat ensimmäistä matkaansa Japaniin. Kirjoitus toimii myös omana muistilistana mahdollista uutta Japanin matkaa varten.

Ennen matkaa


Valmistaudu hyvin. Erityisesti Tokio on niin suuri kaupunki ja niin täynnä nähtävää, että kannattaa ottaa jo ennakkoon selvää mitä haluaa nähdä. Tokio ei ole oikeastaan edes kaupunki vaan alue, joka muodostuu 23 kaupungista, joilla jokaisella on oma hallintonsa. Kaupunginosat eroavat toisistaan hyvinkin paljon, ja siksi kannattaa miettiä tarkkaan mihin kaupunginosaan haluaa majoittua. Tokiossa on 13 miljoonaa asukasta, joten erilaista porukkaa ja erilaista menoa riittää moneen paikkaan.

Shinjukun kaupunginosassa.




Valmistautumista varten suosittelen Mondon Tokio-opasta. Siinä on kerrottu elävästi ja mukavasti Tokion tarjoamista mahdollisuuksista. Itse asiassa tapasimme Tokiossa Tokio-oppaan kuvaajan Petri Asikaisen. Enonkosken miehiä muuten.

Tunnelmaa Chuo-kun kaupunginosassa. Meidän hotelli oli tällä rauhallisella alueella. Tykättiin alueesta kovasti.


Kun varaat hotellin, huomioi että suurin osa hotellien huoneista on savullisia. Japanissa kaduilla tupakointi on kiellettyä ja siksi hotelleissa ja ravintoloissa tupakoidaan paljon. Tarkista siis huonetyypistä että varaat savuttoman huoneen. Huoneet ovat usein suomalaisen mittapuun mukaan todella pieniä. Suosittelen lämpimästi pientä matkalaukkua.



Jos aiot matkustaa junalla paikasta toiseen, kannattaa ehdottomasti ostaa jo ennakkoon Japan rail pass. Passeja ei saa Japanista, vaan ne pitää aina ostaa ennen maahan saapumista. Käytännössä jos käyt junalla esim. Tokiosta Kiotossa, ja teet vielä jonkun pienen matkan päälle, kannattaa passi jo ostaa. Passin kanssa liikkuminen on todella helppoa, sillä näytät vaan lippuportilla passin ja menet junaan. Eri asia sitten onkin löydätkö oikean junan. Huomioi, että luotijunista passi ei käy Nozumi-junissa. Passilla pääsee myös kätevästi Naritan lentoasemalta Tokion keskustaan. Narita Expressiin tarvitset paikkalipun, mutta se ei maksa passin omistajille mitään.

Suomen latauslaitteet eivät käy Japanissa. Adapteri kannattaa siis hankkia ennen lähtöä. Toki adaptereja saa myös paikan päältä, mutta usko minua kun sanon että et ehkä ensimmäisenä halua lähteä etsimään elektroniikkakauppaa kun pääset Japaniin ja haluat ladata puhelimesi.

Paikan päällä


Japanissa on todella kätevä liikkua junalla ja metrolla. Ensisilmäyksellä Tokion metrokartta näyttää melkoisen järkyttävältä, mutta muutaman päivän jälkeen metron käyttö käy jo itsestään. Liput metroon ja juniin ostetaan porttien vieressä olevista automaateista. Lippu syötetään porttiin ja mennään läpi. Muista ottaa lippu takaisin leimauslaitteesta, sillä tarvitset sitä vielä kun poistut metrosta. Jos huomaat poistuessasi, että olet ostanut liian halvan lipun, voit maksaa lisää herralle joka seisoo porttien vieressä.

Metron käyttö vaatii tarkkuutta ainakin aluksi, mutta kätevää se on.


Vaikka metron käyttö onkin kätevää, on se myös rasittavaa. Linjoja on paljon, ja koko ajan pitää tarkistaa että olet oikealla linjalla ja menossa oikeaan suuntaan. Vaikein paikka on päätyä ulos oikeasta uloskäynnistä. Suurimmilla asemilla voi olla yli 20 uloskäyntiä, ja jos menet väärästä, voit joutua tekemään jopa kilometrin ylimääräisen kävelyn. Kävely on toki hyvästä, mutta itsensä saaminen kartalle väärän uloskäynnin luona on joskus tuskaisaa. Aina kannattaa kysyä neuvoa, vaikka sitä ei joka kerta välttämättä kielimuurista johtuen saa. Yritystä löytyy kyllä. Usein kannattaa myös seisoa mahdollisimman neuvottoman näköisenä keskellä asemaa, niin ennemmin tai myöhemmin joku kielitaitoinen tulee kysymään voiko auttaa.

Muista että Japanissa tupakointi on sallittu vain merkityillä paikoilla. Kadulla tupakoinnista saattaa rapsahtaa sakot. Vastaavasti tämä tarkoittaa sitä, että ravintoloissa tupakoidaan sisällä, ja se on varsin vastenmielistä. Jossain ravintoloissa löytyy myös savuton puoli.

Toukokuun alussa kirsikkapuiden kukinta on jo pääsääntöisesti ohi. Tee matka maaliskuun loppupuolella jos haluat nähdä kauneimman kukkaloiston.

Japanissa on todella siistiä. Roskia ei ole missään, ei myöskään tupakantumppeja, koska kaupungilla ei tupakoida. Erikoista on myös se, että roskiksia ei tahdo löytyä mistään. Ihmiset nähtävästi kantavat roskat mukaansa kotiin. Sen lisäksi että joka paikassa on todella siistiä, ovat japanilaiset erittäin hygieenisiä. Joka ainoassa ravintolassa sinulle tuodaan lämmin pyyhe tai vastaava ennen syömistä ja juomista. Taksikuskeilla on valkoiset hanskat ja monilla palveluammateissa olevilla naamasuojukset.

Japanissa ei saa syödä liikkeellä olleessa. Jos ostat jotain katukahvilasta, syö se aina paikalla ollessasi.

Kuuluisa kaoottinen Shibyan risteys. Pakollinen nähtävyys Tokiossa.


Tokiossa sanotaan olevan jopa 200 000 ravintolaa, ja sen kyllä huomaa. Lähes jokaisessa rakennuksessa on vähintään yksi ravintola. Silti ruokapaikan valinta on yllättävän vaikeaa. Usein päätös pitää tehdä sen perusteella miltä pikavilkaisu ovelta näyttää. Useassa paikassa ei ole edes englanninkielistä menua, joten itse ruuankin valinta on melkoista arpapeliä. Mutta valitsitpa niin tai näin, niin usein saat jotain hyvää. Parasta herkkua omalla matkalla olivat ravintolat, joissa raaka-aineet paistettiin tai keitettiin mausteliemessä ihan itse. Huomioi myös, että osassa ravintoloissa pitää maksaa paikkamaksu.

Ravintola, jossa jokaiseen pöytään on upotettu oma kaasugrilli, jossa grillataan itse valittuja herkkuja. 


Kala on pääsääntöisesti hyvää ja ennen kaikkea tuoretta. Japanilaisen sanonnan mukaan kala syödään raakana kun se on tuoretta, kun se on hieman vanhaa se grillataan ja enemmän vanhaa niin keitetään. Osa japanilaista on sitä mieltä että aamulla pyydetty kala on vanhaa jo iltapäivällä. Suosittelen syömään raakaa kalaa, esim. kunnon sashimi-annos Tsukijin kalatorilla on eritäin hyvää.

Kannattaa maistaa raakaa kalaa. Tässä sashimi-annos Tsukijin kalatorilla.


Ulkomaiset kortit eivät käy läheskään joka paikassa, eikä niillä myöskään saa käteistä läheskään kaikista automaateista. Naritan lentokentällä on Citybankin automaatti josta saa käteistä, näitä automaatteja löytyy myös kaupungeista. Samoin Seven eleven -nimisistä paikoista saa käteistä. Kansainvälisiä automaatteja löytyy myös hienoimpien hotellien auloista.

Japanilaiset ovat superkohteliaita. Ei kannata hätkähtää vaikka joka puolella kumarrellaan ja joka toinen sana on kiitos. Kannattaa vaan toimia itse samoin. Jos ei muuta osaa japaniksi, niin sana kiitos eli arigato kannattaa opetella.

Tyypillinen näky metrossa. Kaikki näpyttelevät kännyköitään. Puhelin on kuitenkin pidettävä äänettömällä. 




Julkisilla paikoilla ei ole tapana meluta, eikä varsinkaan puhua kännykkään. Metroissa ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta näpyttelevät kännyköitään koko ajan eli pitävät yhteyttä ystäviinsä muuten kuin puhumalla. Puhelin tulee pitää äänettömällä julkisilla paikoilla. 

Japanissa puhutaan todella huonosti englantia. Suurin osa ei puhu lainkaan ja jos joku puhuu, on aksentti sellainen, ettei kaikkea ymmärrä millään. Nähtävyyksissä osa oppaista on ratkaissut ongelman niin, että heillä on taskussa lappu, jossa on tärkeimmät tiedot englanniksi ja lapun lopussa lukee, ettei saa kysyä mitään kun ei osaa kuitenkaan vastata.

WC:n ohjainpaneeli.

Japanilaiset wc:t ovat nähtävyyksiä sinänsä. Niissä on usein lämmitetty istuinosa ja ohjainpaneelissa jos jonkinlaista toimintoa. Löytyy suihkutusta, bideetä, linnunlaulua ja muuta vastaavaa.

Käyntikohteita Tokiossa


Suosittelen aloittamaan Tokion matkan kapuamalla johonkin kaupungin monista näköalatorneista. Sieltä saa todellisen käsityksen siitä kuinka suuri Tokio todella on. Käynti kannattaa ajoittaa auringonlaskun aikaan, jolloin näkymät ovat todella kauniit. Me kävimme Asahin toimiston tornissa Asakusassa ja Shibyassa Tokio hotellin 42 kerroksessa.

Komea auringonlasku Asahin tornista katsottuna.


Tokiossa oma suosikkini on Asakusan kaupunginosa. Se edustaa Tokion alueella perinteisempää Japania. Alueella on kiva vain kuljeskella. Erityisesti temppelin alueella ja sen takana olevilla pikkukujilla viihtyy.

Tunnelmaa Asakusassa.


Toinen mielenkiintoinen paikka on Tsukijin kalatori. Tämän maailman suurimman kalatorin läpi kulkee päivittäin yli kaksi miljoonaa kiloa kalaa. Ulkomaalaiset pääsevät torille vasta yhdeksän aikaan, ja silloin siellä kannattaa ollakin, aamun kalasaalis on käsitelty hyvissä ajoin ennen puolta päivää. Kalatorin vieressä on paljon pieniä ravintoloita, joissa voi nauttia sushi-aamiaisen todella tuoreesta kalasta. Varaudu kuitenkin siihen, että voit joutua jonottamaan pitkäänkin.

Tsukijin kalatorin kingi on tonnikala.


Mitä jäi tekemättä?


Japani on niin täynnä nähtävää ja koettavaa, että yhdellä reissulla siitä ei saa kuin pintaraapaisun. Jos/kun matkustan vielä Japaniin, haluan kokea ainakin seuraavat asiat:

- Kiivetä Fuji-vuorelle
- Käydä kylpemässä kuumissa lähteissä ja kylpylöissä
- Osallistua kokkauskurssille
- Yöpyä ryokanissa

Vähän myöhemmin tarinaa Kiostosta ja Narasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti