sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lumikenkäilemässä Rukalla, Pieni karhunkierros

Toinen päivä valkeni hieman kirkkaampana, lumisade oli tauonnut ja tuuli laantunut. Pientä harmitusta aiheutti se, että aurinkoa ei näkynyt vieläkään. Otettiin kuitenkin kamerat mukaan retkelle, vaikka kuvauksen näkökulmasta keli ei suosiollinen ollutkaan. Päivän ohjelmassa oli Pieni karhunkierros eli noin 12 kilometriä hyvinkin vaihtelevaa maastoa Oulangan kansallispuistossa.

Upeita maisemia Oulangan kansallispuistossa.


Reitit on merkitty todella hyvin.

Pieni karhunkierros on huikea kattaus pohjoisen upeaa monipuolista luontoa. On korkeita kallioita, villinä virtaavia koskia ja viehättäviä laaksoja. Maiseman vaihtelevuuden vuoksi lenkki käy tosiaankin kuntoilusta, mutta samalla sielu ja silmä lepäävät upeissa maisemissa.




Näitä portaita ei ole sunniteltu lumikenkiä varten.

Viehättävän vihreä joki.

Oman haasteensa reittiin antaa varsinkin alku- ja loppupuolella olevat useat portaat, jotka aiheuttavat hieman hankaluuksia lumikenkien kanssa. Ei pahasti, mutta kuitenkin. Erityisesti reitin loppupuolella oleva sadan metrin jyrkkä nousu Kallioportille hengästyttää ihan kunnolla. Nousun jälkeen piti jo ihan keskittyä, että sai jalat nousemaan vielä loppumatkan.

Myllykoski

Hienoja koskipaikkoja on paljon esim. Myllykoski heti reitin alkupuolella ja Jyrävä, jonka viehättävän suvannon rannalla on Siilastupa ja tulentekopaikka. Tällä kertaa Siilastuvan oli vallannut saksalainen nuorisoporukka makkaroineen ja olutkeisseineen, joten nautimme pikaisesti eväsleivät rannalla ja jatkoimme matkaa.

Upea Jyrävän koski ja suvanto. Jyrävä putoaa muutaman metrin matkalla 9 metriä.

Riippusillalla on tunnelmaa.



Reitti on siis ihastuttuvan monipuolinen ja vaihteleva. Nähtävää on paljon ja fyysistäkin haastetta riittää. Taukopaikkoja on sopivasti ja kaikkiaan reitti on merkitty tosi hyvin. Tarkempaan reitin kuvaukseen voi käydä tutustumassa Metsähallituksen sivuilla. Suosittelen lämpimästi reittiä lumikenkäilyyn, ja aion mennä Pienen karhunkierroksen myös joskus kesällä. Siitäkin huolimatta että kroppa huutaa hoosiannaa eilisen rasituksen jäljiltä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti