maanantai 27. tammikuuta 2014

Vierailulla Montes del Platan ja Fray Bentosin sellutehtailla

Seuraavaksi suunnattiin läntiseen Urugyayhin tutustumaan kahteen sellutehtaaseen, joissa kummassakin näkyy vahva savonlinnalainen kädenjälki. Ensimmäiseksi kurvattiin Montes del Platan vielä rakenteilla olevalle tehdasalueelle. Tälle saitille tekee töitä myös matkamme emäntä Anja.

Montes del Plata ja nouseva myrsky.


Viikon auringonpaisteen jälkeen sellutehdas tervehti meitä julmien pilvien alta. Kävimme kirjautumassa sisään tehtaalle ja katsoimme vaadittavan turvallisuusvideon. Heti kun pääsimme tehdasalueelle, iski päälle huima tuuli, joka lennätteli suun ja silmät täyteen hiekkaa. Onneksi isäntämme, tehtaan piällikkö Ville Varis kurvasi paikalle melkein saman tien ja pääsimme autoon turvaan pahimmalta myrskyltä.

Savonlinnalaiset neidot ja savonlinnaiset DD-pesurit.
Lopulta myrsky ja vesisade äityivät niin pahoiksi, että tehdaskierros tehtiin autolla. Ihan loppuvaiheessa sade hellitti sen verran, että päästiin katsomaan ihan livenä Savonlinnassa tehtyjä DD-pesureita ja muutenkin sellun valmistusprosessia. Mielenkiintoinen aamupäivä, sillä en ole koskaan aikaisemmin käynyt sellutehtaalla.

Fray Bentosin tehdas sijaitsee Uruguayn ja Argentiinan rajalla.
Seuraavana päivänä ajettiin 200 kilometriä pohjoiseen ja käytiin tutustumassa vähän vanhempaan projektiin eli Fray Bentosissa sijaitsevaan UPM Kymmenen jo useamman vuoden toiminnassa olleeseen sellutehtaaseen. Tehtaan service-puolesta vastaa Andritz, ja pääsimme esittelykierrokselle tehtaan ylläpidosta vastaavan Sergio Veintemillan johdolla.

Savonlinnalaispesurit tositoimissa.

Ja perinteinen poseraaus :)
Jos eilen pyörittiin saitilla vesisateessa ja myrskyssä, oli tänään vuorossa koko reissun kuumin päivä. Voin kertoa, että nyt tiedän miltä tuntuu mennä saunaan vaatteet päällä. Lämpötila tehtaalla on varmasti pahimmillaan 50 - 60 astetta. Olin taatusti mieltä ylentävä näky kun hiihdin kypärä päässä, hiki valuen ympäri tehdasaluetta. Mutta mielenkiintoinen kierros tämäkin, ja onhan se vaan hienoa nähdä Savonlinnan pesurit täydessä vauhdissa sellutehtaan sydämessä. Maailman äärissä kotiseuturakkaus nousee ihan uusiin sfääreihin, jopa niinkin seksikkäässä paikassa kuin sellutehtaassa.

Ja vähän muutakin


Muutama päivä lomasta meni näihin projekteihin tutustuessa, mutta onneksi samalla reissulla tuli nähtyä paljon muutakin. Uruguay on monipuolinen maa, ja länsiosassa on paljon maanviljelystä ja viljavaa maisemaa. Hienoin yksittäinen paikka oli ehdottomasti Colonia del Sacramento, jossa olimme pari yötä. Colonian auringolaskut ovat huikeat ja vanhassa kaupungissa on ihanan hidas tunnelma. Jos tulet Uruguayhin, kannattaa ehdottomasti vierailla myös Coloniassa.

Upea auringonlasku Coloniassa. Taustalla Buenos Aires.

Colonian vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde.

Vanhasta kaupungista löytyy paljonvanhoja autoja, joita käytetään mm. ravintoloiden rekvisiittana.

Tunnelmaa vanhassa kaupungissa.
Muista käymisen arvoisista paikoista mainittakoon Colonian lähellä sijaitseva Carmelo ja lähellä Montevideota sijaitseva Nueva Helvetica, jolla on vahvat sveitsiläisperinteet.

Väriloistoa Carmelossa.

Rappioromantiikkaa a´la Carmelo

Carmelossa on myös pieni ja viehättävä eläintarha, jonne on ilmainen sisäänpääsy, niin kuin kaikkiin muihinkin käyntikohteisiin Uruguayssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti