sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Mitä se Siperia sitten opetti?

Näin pari päivää kotiinpaluun jälkeen on hyvä miettiä, mitä se Siperia sitten lopulta opetti. Perinteisestihän Siperia opettaa -sanonta tarkoittaa sitä, että opitaan jotain ikävän tapahtuman kautta. Tässä mielessä Siperia ei opettanut mitään, sillä matka sujui kaikkinensa juuri niin kuin oli suunniteltukin, eikä mitään suurempia yllätyksiä tullut. Ei varsinkaan mitään ikäviä juttuja. Suurin hämmästelyn aihe taisi olla se, kuinka junat kulkevat aina minuutilleen aikataulussa. VR:lle terveisiä:-)

Venäjän rautatiet - aina ajallaan.


Mutta toki Siperia muistutti kuinka hyvin meillä täällä Suomessa on kaikki asiat. Ei tällaisten matkojen jälkeen voi muuta kuin ylistää omaa kotimaatansa. Kyllä Venäjäkin menee kovasti eteenpäin, mutta matkaa on vielä taivallettavana. Erityisesti hämmästyttää se kuinka välinpitämättömästi maata kohdellaan. Kylät ovat kuin pieniä kaatopaikkoja, eikä kukaan hoida metsiä.

Näkymä junan ikkunasta.

Kaikkinensa kokemus oli mielenkiintoinen ja lisäsi omaa ymmärrystä siitä, että Pietarissa käynnin jälkeen ei kannata vielä itseään Venäjä-asiantuntijaksi tituleerata. Alla vielä muutama käytännön vinkki niille, jotka aikovat joskus saman matkan tehdä.

Ennen matkaa



  • Junaliput kannattaa ehdottomasti ostaa Venäjän rautateiden verkkokaupasta. Näin säästää useita satasia verrattuna siihen, että käyttäisi matkatoimistoa. Lippujen hinta vaihtelee junien ja saatavuuden mukaan. Meidän lippumme Moskovasta Vladivostokiin maksoivat n. 540 €/hlö neljän hengen hytissä.
  • Paluumatka tehtiin niin, että lensimme Vladivostokista Pietariin ja Pietarista tulimme Suomeen junalla. Tässä säästettiin myös aika paljon, sillä Vladivostok-Helsinki lennot olivat kalliita.
  • Junavaunujen merkintöihin kannattaa tutustua ennen varauksen tekemistä. Merkinnöistä näkee onko kyseessä sekahytti vai pelkästään jommalle kummalle sukupuolelle tarkoitettu hytti. Samoin merkinnöistä näkee jos junassa on tarjolla ilmastoituja vaunuja. Platskarta tarkoittaa yleistä vaunua, jossa kaikki matkustajat ovat samassa tilassa.
  • Aikataulutusta tehdessä pitää huomioida se, että juna-aikataulut ovat aina Moskovan ajassa.
  • Kannattaa ottaa mukaan yksi kello, joka on koko ajan Moskovan ajassa.
  • Suurin osa majoituksista varattiin ennakkoon Booking.comin kautta. Ainakin toukokuussa on hotelleissa paljon tyhjää, joten varauksia voi tehdä myös paikan päällä.
  • Minä raahasin reissuun mukaan makuupussin, mikä oli aivan turhaa. Junaan saapuessa saa aina puhtaat lakanat ja pyyhkeen ja hytissä on peite ja tyyny.
  • Varaa junamatkaa varten mukavat vaatteet, esim. verkkarit tai trikoot. Niin kaikilla muillakin on.
  • Matkalla hyödyllisiä tavaroita ovat wc-paperi, joka on pääsääntöisesti aina loppu, junatohvelit, kertakäyttöastiat, tee ja sokeri. Ja tietysti juomavesi. Ruokaa ei kannata ottaa kotoa mukaan, sitä saa matkalta
  • Pakkaa tavarat niin, että sinulla on junamatkaa varten oma kassi. Varsinainen matkakapsakki on hyvä laittaa matkan ajaksi vuoteiden alle. Näin hytissä on mahdollisimman paljon tilaa kaikille.
  • Pakkaa ehdottomasti mukaan kunnon korvatulpat, ne ovat junamatkustajan paras kaveri jos hyttiseurueessa sattuu olemaan kuorsaajia.
  • Ota mukaan Venäjän kartta, josta näet missä mennään. Meillä oli mukana Lonely Planetin Trans-Siperia opas, joka palveli tätä tarkoitusta hyvin. Kirjassa on myös suurempien kaupunkien kartat. Osa oppaan tiedoista on vanhentunutta, mutta pääsääntöisesti se palveli hyvin.


Matkalla



  • Jos verkkokaupasta ostettu lippu ei ole e-lippu, se pitää vaihtaa asemalla varsinaiseksi matkalipuksi. Tämä onnistuu helpoiten asemien lippuautomaateilla, jotka toimivat myös englanniksi. Aseman henkilökunta auttaa mielellään.
  • Kun menet junaan, käy pyytämässä vaunuemännältä itsellesi hieno lasinen teemuki. Se luovutetaan takaisin kun poistut junasta.
  • Vaunun päässä on aina saatavilla kuumaa vettä teetä ja ruokaa varten.
  • Ulkoilemassa kannattaa käydä aina kun se on mahdollista. Kysy aina vaunuemännältä kuinka pitkään pysähdys kestää, jotta ennätät ajoissa takaisin junaan. Juna ei odota ketään.
  • Useilla asemilla on ruokakauppiaita, joilta voi ostaa paikallista ruokaa. Asemilla on myös kioskeja ja kauppoja, joista saa täydennystä ruokavarastoihin.
  • Ruoka ravintolavaunussa on pääsääntöisesti luokattoman huonoa ja suhteessa kallista. Kannattaa siis ostaa ruokaa asemilta.
  • Ravintolavaunussa paistetaan aamuisin erilaisia piirakoita, joita tuodaan vaunuihin myyntiin. Lämpimät piirakat ovat oiva aamupala.
  • Suurimmilla asemilla on hauska videotervehdyslaite. Kannattaa nauhoittaa omia tervehdyksiä ja lähettää omaan sähköpostiin. Ovat hauskoja muistoja matkalta. Tässä meidän ensimmäinen hieman hapuileva tervehdys:-)
  • Suurimmilla asemilla on myös ilmainen wi-fi (open-vokzal)
  • Junissa on pistokkeen kännykän lautausta varten. Osassa junista oli kiellettyä ladata iPadia tai kannettavaa tietokonetta.
  • Junan wc:t suljetaan aina ennen asemia ja avataan asemalta lähdön jälkeen. Suurimmilla asemilla wc voi olla kiinni parikin tuntia. Esim. Irkutskiin saavuttaessa piti herätä aamutoimiin jo pari tuntia ennen saapumisaikaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti