lauantai 8. syyskuuta 2012

Stalinin salainen kirjapaino

Näimme Gorissa, virallisessa Stalinin museossa pienoismallin talosta, jossa Stalin asui opiskellessaan Tbilisissä. Tästä talosta käsin, tai paremminkin talon alla, hän pyöritti merkittävää kirjapainotoimintaa. Merkittävää maailman historian kannalta siinä mielessä, että tässä paikassa painettiin lehdet ja pamfletit, joilla levitettiin Marxin kommunismin aatetta ympäri Eurooppaa, Lontoota ja Tamperetta myöten.

Päätimme etsiä paikan ja käydä katsomassa mitä talosta ja sen tarinasta on vielä jäljellä. Matkaoppaat eivät jostain syystä tätä paikkaa tunne, mutta pienen googlailun jälkeen löysin yhdeltä keskustelupalstalta kirjoituksen, jossa kerrottiin miten paikan löytää. Onneksi kirjoituksessa oli myös hyvät ohjeet, joiden perusteella sitten suunnistimme perille.

torstai 6. syyskuuta 2012

Eilen melkein junalla, tänään melkein marsrutkalla

Eilen oli sitten aika ryhtyä tositoimiin. Ensimmäinen matkakohde oli noin 80 km Tbilisistä sijaitseva Gori ja siellä Stalinin kotitalo ja museo. Kyselimme edellispäivän matkailuinfovisiitillä kuinka Goriin olisi helpointa mennä, ja matkailutäti kertoi, että menkää vaan rautatieasemalle, junia menee monta kertaa päivässä Goriin.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tbilisi - ei rakkautta ensisilmäyksellä

Ensikosketus Georgiaan aamuyöstä pitkän matkapäivän jälkeen. Onneksi ensivaikutelman jälkeenkin on elämää, sillä ihan parhaintaan Georgia ei alkuun näyttänyt. Lentokoneen pyörät ennättävät hädintuskin hipaista maata, kun ensimmäiset georgialaiset pönkäisevät pystyyn ja alkavat kiskoa tavaroitaan ylähyllyltä pois. Lentoemon varoitukset kaikuvat kuuroille korville. Ja tämäkös väsynyttä, säntillisyyteen tottunutta suomalaista ärsyttää. Passijonossa vilkkaimmat painavat ohituskaistaa luukulle, ja taas jää suomalainen kiukkuisena ihmettelemään mitä nyt tapahtui. Kun tähän lisätään vielä perinteinen ylinopeutta kaahaava ja huijaava taksikuski, on ärsytyskynnys ja melkoisen korkealla. Hotelliin onneksi päästään ja huonekin löytyy, vaikkakaan ei se, mikä on tilattu.