keskiviikko 22. helmikuuta 2012

One of the best dining experiences ever

Eilinen vierailu Siem Reapin Hotel de La Paixissa osoitti, että unohtumattomaan ruokailuelämykseen kuuluu ehdottomasti muutakin kuin hyvä ruoka. Eilinen kokonaisuus muodostui hienosta ympäristöstä, ainutlaatuisesta ruokapöydästä ja lämpimästä palvelusta. Itse ruoka oli ihan ok, mutta tuo kaikki muu nosti elämyksen arvoa niin, että eilinen on oikeasti yksi elämäni parhaista ravintolakokemuksista.




Varasimme ravintolasta pöydän, koska luin erään matkabloggajan kertomuksen Hotel de la Paixista. Hän päätti kertomuksensa sanoihin: "Life hardly gets any better". Istuessani upeassa riippukeinussa Paixin temppelimäisellä sisäpihalla, en voinut muuta kuin yhtyä tämän bloggarin kokemuksiin.


Ravintolassa on vain kolme keinua, joten pöytävaraus kannattaa tehdä ennakkoon.

Toivottavasti yllä olevasta kuvasta selviää, minkälaisesta riippukeinusta on kyse. Keinuun mahtuu 2-4 ihmistä, me saimme vallata yhden keinun kahdestaan. Kengät heitetään keinun viereen, ja tarjoilija asettelee ruokapöydän jalkojen päälle. Sitten vaan keinutaan, syödään, loikoillaan ja nautitaan ihanasta elämästä.


Khmer tasting menu.

Olimme varanneet ennakkoon kuuden ruokalajin khmer tasting menun. Lajeja taisi itse asiassa olla enemmänkin, ja niitä kannettiin pöytään tasaisin väliajoin. Ennen ruokailun aloittamista tarjoilija murskasi pöydässä meille suolaa ja pippuria, ja näitä sai sitten ripotella oman makunsa mukaan ruokien päälle suoraan morttelista.


Keinuun mahtuu asiakkaiden lisäksi myös monta viehättävää yksityiskohtaa.

Illallinen oli Kambodzan hintatasoon nähden varsin kallis, viinisuosituksineen yli 60 dollaria henkilö, mutta varmasti joka pennin väärti. Loikoilimme keinussa lähes kolme tuntia, niin nautinnollista se oli, siitäkin huolimatta että melkoinen gekkolauma riehui päämme yläpuolella koko ajan:-).


Keinuva liike alkaa väkisinkin ramaisemaan:-)

Nyt tuli sitten pakottava tarve rakentaa tällainen riippukeinu saareen. Saa nähdä mitä isäni tuumaa kun näytän kuvan ja kerron, että olisi kauhean kiva jos täällä olisi tällainen keinu...


2 kommenttia: