sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Trans-Siperian matkajärjestelyt etenevät

Nyt on sitten varattu koko poppoolle lentoliput Vladivostokista Pietariin eli reissupäivät on löyty lukkoon. Aika mielenkiintoinen prosessi oli tuo lentolippujen ostaminen. Tutkin joulukuun alussa mm. Supersaverin ja ebookersin kautta paljonko maksaisi lentolippu Vladivostokista Helsinkiin. Hinnat olivat aivan päättömiä, jopa reilusti yli 1000 euroa ja kahden suunnan lennot halvempia kuin yhden suunnan. Tunnen kyllä lentoyhtiöiden revenue management -systeemin, mutta silti pienen ihmisen päähän ei mahdu miksi meno-paluulento on huomattavasti halvempi kuin yhden suunnan lento. Mutta se siitä.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Ihana Reykjavik

Kävin Reykjavikissa tammikuussa 2010 ja ihastuin paikkaan sydänjuuriani myöten. Erityisesti Islannin luonto on sanoinkuvaamattoman kaunis ja erityinen. Ensimmäisen vierailun jälkeen päätin, että Islantiin on päästävä uudelleen ja nyt se hetki on sitten vihdoin koittanut. Pienen Ranska-Islanti-maaottelun jälkeen päätin ostaa itselleni joululahjaksi Reykjavikin matkan maaliskuulle. Islantiin kannattaisi tosin mennä kesällä, mutta tulevalle vuodelle on jo niin paljon matkasuunnitelmia, että maaliskuu oli tällä erää ainoa vaihtoehto.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Trans-Siperian reissu tulossa

Trans-Siperian reissu on ollut haaveissa jo pitkään, ja nyt on vihdoin tullut aika toteuttaa tämä haave. Matka piti alunperin tehdä syksyllä 2013, mutta nyt tehtiinkin päätös, että reissuun lähdetään jo keväällä. Tarkoitus on viettää raiteilla Vappu ja oma syntymäpäivä Baikalilla. Matkaseurana ainakin mies ja jo hyväksi havaittu vaelluskaveri serkkuni Minna-Maria. Marraskuun puolessa välissä mukaan reissuun ilmoittautui myös Tuula, ja Mikko ryhtyi harkitsemaan asiaa.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Stalinin salainen kirjapaino

Näimme Gorissa, virallisessa Stalinin museossa pienoismallin talosta, jossa Stalin asui opiskellessaan Tbilisissä. Tästä talosta käsin, tai paremminkin talon alla, hän pyöritti merkittävää kirjapainotoimintaa. Merkittävää maailman historian kannalta siinä mielessä, että tässä paikassa painettiin lehdet ja pamfletit, joilla levitettiin Marxin kommunismin aatetta ympäri Eurooppaa, Lontoota ja Tamperetta myöten.

Päätimme etsiä paikan ja käydä katsomassa mitä talosta ja sen tarinasta on vielä jäljellä. Matkaoppaat eivät jostain syystä tätä paikkaa tunne, mutta pienen googlailun jälkeen löysin yhdeltä keskustelupalstalta kirjoituksen, jossa kerrottiin miten paikan löytää. Onneksi kirjoituksessa oli myös hyvät ohjeet, joiden perusteella sitten suunnistimme perille.

torstai 6. syyskuuta 2012

Eilen melkein junalla, tänään melkein marsrutkalla

Eilen oli sitten aika ryhtyä tositoimiin. Ensimmäinen matkakohde oli noin 80 km Tbilisistä sijaitseva Gori ja siellä Stalinin kotitalo ja museo. Kyselimme edellispäivän matkailuinfovisiitillä kuinka Goriin olisi helpointa mennä, ja matkailutäti kertoi, että menkää vaan rautatieasemalle, junia menee monta kertaa päivässä Goriin.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tbilisi - ei rakkautta ensisilmäyksellä

Ensikosketus Georgiaan aamuyöstä pitkän matkapäivän jälkeen. Onneksi ensivaikutelman jälkeenkin on elämää, sillä ihan parhaintaan Georgia ei alkuun näyttänyt. Lentokoneen pyörät ennättävät hädintuskin hipaista maata, kun ensimmäiset georgialaiset pönkäisevät pystyyn ja alkavat kiskoa tavaroitaan ylähyllyltä pois. Lentoemon varoitukset kaikuvat kuuroille korville. Ja tämäkös väsynyttä, säntillisyyteen tottunutta suomalaista ärsyttää. Passijonossa vilkkaimmat painavat ohituskaistaa luukulle, ja taas jää suomalainen kiukkuisena ihmettelemään mitä nyt tapahtui. Kun tähän lisätään vielä perinteinen ylinopeutta kaahaava ja huijaava taksikuski, on ärsytyskynnys ja melkoisen korkealla. Hotelliin onneksi päästään ja huonekin löytyy, vaikkakaan ei se, mikä on tilattu.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Bologna - mi gusto:-)

Jos pitää hyvästä ruuasta ja viinistä, hitaasta elämästä ja aidosta Italiasta, pitää Bolognasta. Bologna ei ole turistikohde vaan viehättävä, värikäs, ainutlaatuinen, jopa erikoinen italialaisten ihmisten kaupunki. Parin päivän visiitin aikana tärkeintä oli fiilistellä kaupungin tunnelmaa ja testata mitä tarkoittaa, että Bologna on Italian ruokapääkaupunki.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Jethro Tull Modenassa

Se oli taas sellainen hetken mielijohde; sellaisestahan ne minulla tuppaa aina lähtemään. Muisteltiin yhtenä iltana miten Jethro Tullilla oli hienot keikat Pietarissa ja Helsingissä, ja päädyttiin jotenkin tukimaan Jethron keikkakalenteria. Hentona toiveena oli, että josko Hullu Huilumies esiintyisi kotikulmilla Skotlannissa, niin sinne suunnattaisi. No ei esiintynyt, mutta monessa muussa mielenkiintoisessa paikassa kyllä, ja yhtäkkiä todettiin, että kesäkuussa on päästävä Jethron Modenan keikalle.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Georgia on my mind

Tuli sitten varattua lennot Tbilisiin, Georgiaan. Onhan tästä jo haaveiltu tovi ja nyt oli sitten sopiva aika siirtyä toteutukseen. Tosin matkan ajankohta on vasta syyskuussa, mutta nyt on oiva aika aloittaa suunnittelu. Tai ehkä oikeammin fiilistely.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Näyttävästi Pietarissa


Tällä kertaa oli sitten vähän erilainen Pietarin reissu. Lähdettiin reippaasti testaamaan kuinka onnistuu suora kuluttajamarkkinointi Pietarissa, Stockmannilla. Paikka olikin loistava ja Stockmannin asiakaskunta meille sopivaa kohderyhmää. Kaksi päivää seisottiin Stockkan aulassa ja kerrottiin ilosanomaa Savonlinnan seudusta, Oopperajuhlat viestin kirkkaimpana kärkenä. Päiviin sisältyi upeita oopperaesityksiä, jotka saivat koko Stockmannin seisahtumaan. Aika huikea fiilis muuten, melkein kyynel valahti silmään kun Aino Ackte päästeli ilmoille sulosäveliä ja ihmiset huusivat bravoota.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

One night in Tallinn

Moni on kysellyt, miten se One night in Bangkokissa oikein menikään. Niin oli hurjaa, että ei siitä sen enempää, mutta Tallinnasta muutama sananen:-) Jokaisella on Tallinnasta niin paljon omakohtaisia kokemuksia, että mitään perinteistä "tee näitä Tallinnassa" kirjoitusta ei ole tarkoitus tehdä. Satuin vaan kokeilemaan sellaista majoitusta, että arvelin vinkata tästä jos joku kaipaa vaihtoehtoa perinteiselle hotellille.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

One of the best dining experiences ever

Eilinen vierailu Siem Reapin Hotel de La Paixissa osoitti, että unohtumattomaan ruokailuelämykseen kuuluu ehdottomasti muutakin kuin hyvä ruoka. Eilinen kokonaisuus muodostui hienosta ympäristöstä, ainutlaatuisesta ruokapöydästä ja lämpimästä palvelusta. Itse ruoka oli ihan ok, mutta tuo kaikki muu nosti elämyksen arvoa niin, että eilinen on oikeasti yksi elämäni parhaista ravintolakokemuksista.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kokkikoulussa Muppet Show tyyliin:-)

Eilen oli sitten vuorossa Temple barin kokkikoulu, jossa opeteltiin laittamaan khmer-ruokaa. Kurssilla ei ollut muita osallistujia, joten saimme varsin tehokasta opetusta. Toinen kokkiopettajista ei tosin antanut meidän tehdä juuri mitään, vaan halusi tehdä itse kaiken.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Watch your step...

Leppoisa loikopäivä uima-altaalla. Aurinko paistoi ensimmäistä kertaa pilvettömältä taivaalta ja lämpöäkin oli reilusti yli 30 astetta. Kyllä kermanvaalea skandinaavinen iho tykkäsi:-) Eipä ihminen jaksa kuitenkaan määrättömästi loikoilla, ja niinpä päätimme lähteä iltapäivällä käymään Aki Ran maamiinamuseossa.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Näin ryöstetään turistin rahat....

Eilen pääsimme vihdoin testaamaan paikallista BBQ:ta. Tai siis olin haaveillut kambodzalaisesta seisovasta pöydästä, jonka antimet paistetaan itse, mutta BBQ osoittautui vieläkin mukavammaksi vaihtoehdoksi, sillä tarjoilija kantoi pöytään kaiken mitä halusimme ja opasti kädestä pitäen kuinka BBQ toimii.

perjantai 17. helmikuuta 2012

When you have seen one you have seen them all...

Tuskaisa herätys aamulla ennen viittä. Olimme sopineet taksikuskin kanssa, että hän tulee hakemaan meitä heti viiden jälkeen, jotta ennätämme nähdä auringonnousun Angkor Watissa. Kovin ihmettelin, miksi pitää lähteä niin aikaisin kun aurinko nousee täällä vasta 6.27. Sekin selvisi aikanaan.

torstai 16. helmikuuta 2012

No tut tuk today, no tuk tuk tomorrow

Ennätettiin kuin ennätettiinkin koneeseen. Oltiin Helsinki-Vantalla viisi minuuttia ennen kuin laukunjättöpiste sulkeutui. Virkailija yritti vielä käydä viisastelemaan, että aika myöhään tulette kentälle. Tuulan ilmeestä ja kipakasta "teidän tytäryhtiön vika" -kommentista päätellen se olisi pitänyt jättää tekemättä:-) Oltiin siis koneessa ihan oikeaan aikaan, mutta yllätys yllätys, jouduimme odottelemaan yhteyslentoja vielä tunnin.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Kambodza edelleen mielessä ja sinne saattaa jäädäkin...

Taksissa matkalla Helsinkiin. Jätettiin amatöörimäisesti Helsinkiin siirtyminen samalle illalle kuin lento Kambodzaan ja nyt yritetään pumpata taksikuski villiin lentoon, jotta ennättäisimme vielä tänään reissuun. Taksissa on yllättäen muitakin samaan koneeseen pyrkiviä eli kimpassa sitten rynnitään lentokentällä jos sinne ajoissa ennätetään. Tiukalta kyllä näyttää, neljä tuntia koneen lähtöön ja Rantasalmi häämöttää. Eikä edes Hurskaisen Vessi puikoissa:-) Mutta ei luovuteta. Erityisen mukavaahan tässä tilanteessa on se, että Savonlinna-Helsinki lento on tilattu erikseen, joten jos emme koneeseen ennätä niin taitaa jäädä Kambodza haaveeksi tällä kertaa.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Kambodza mielessäin

Vielä kaksi päivää töitä ja sitten suunta kohta Kambodzaa, Siem Reapia. Valmistelut ovat jo toki kovassa vauhdissa; rokotukset laitettu kuntoon ja malaria-lääkitys hankittu apteekista. Maanantaina pitää vielä käydä yhdellä piikillä. Mainittakoon nyanssina, että kaikkiaan rokotukset ja lääkkeet tälle reissulle maksoivat noin kaksi kertaa sen summan, jonka olen laittanut viikon majoitukseen Siem Reapissa. Ja tämä siitäkin huolimatta, että meillä pitäisi olla ihan kohtuulinen majoitus.

Camino de Santiago – matka suoraan sydämeen


Pitkäaikainen haave. Luin ensimmäisen kerran suositusta pyhiinvaellusreitistä Camino de Santiagosta artikkelin noin kymmenen vuotta sitten, ja liekki syttyi saman tien. Asia jäi pitkäksi aikaa unohduksiin, nousten aina välillä esille. Viimeisin sysäys oli Paulo Coelhon Pyhiinvaellus-kirjan lukeminen ja siitä syntynyt keskustelu serkkuni kanssa, jolla sattui yllättäen olemaan sama haave. Keväällä 2011 lennot oli jo varattu ja mieli alkoi valmistautua syksyn koitokseen.